Tampereella pidetään reilun vuoden kuluttua kiinnostava konferenssi, jossa luodataan kulutuksen tulevaisuutta. Vastuullisen kuluttamisen lisäksi Future of the consumer society -konferenssi käsittelee myös tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä. Nyt kaikki ehdottamaan sessioita ja naputtelemaan abstrakteja.
Löysin Marc Augén kirjasta Non-Places, Introduction to an Anthropology of Supermodernity (s9, 1995) viittauksen Hambaté Ban lausumaan. Verkosta en löydä juuri mitään lisätietoa Basta enkä varsinkaan tuota lausumaa.
Lainaus kuuluu kuitenkin näin:
In Africa an old person dying is 'a library on fire'.
Kuoleva afrikkalainen vanhus on kuin palava kirjasto, koska muistinvarainen tieto menee hänen mukanaan.
Olen tänään pariinkin otteeseen pohtinut, miten verkkopohjainen ajatustuotanto toimisi parhaiten. Wikit ovat suoraan sanoen aika tuskaisen raskaita. Niihin meno vaatii asennetta ja kykyä. Blogit ovat kommenttiketjuineen helppoja seurata, mutta alkuperäinen argumentti ei välttämättä kehity. Kunhan lötistään mukavia, aina uudesta aiheesta. Tarvittaisiin siis jonkinmoinen wikin ja blogin yhdistelmä, wiblogi. Kuka kehittäisi?
Nokia listaa kuluttajille helppoja ekotekoja. Puhelimien palauttaminen materiaalikiertoon auttaa tietysti teollisuutta, mutta myös Itämeren pelastaminen on ympätty mukaan kampanjaan.
Suhteellisen rohkeaa laitevalmistajalta todeta, että kun tavaraa tuotetaan vähemmän, luonto kiittää.
Olen vapaa-aikana harrastanut kulutuksen tulevaisuuden hahmottamista asiantuntevassa seurassa. (Siitä myöhemmin lisää.) Mielenkiintoinen havainto oli, että kulutusta analysoitaessa tuli todella runsaasti puhetta tuotannosta. Kulutus ohjaa tuotantoa, niin me mielellämme ajattelemme, mutta niin vaan tuotantokin rajaa kulutusta. Sitä ostetaan mitä kaupassa on.
En kuitenkaan ole samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä kuluttaminen on pelkkä tuotannon seuraus, eräänlainen loppusijoitustapa. Tällaisen näkemyksen kuulin viimeeksi viime viikolla työpajassa, jossa hahmoteltiin ruoan tulevaisuutta.
Tulevaisuuspuhe on muuten tulossa hieman liiankin muodikkaaksi. Olen harkinnut pakoa historian pariin :-) Lisään silti blogiini uuden kategorian, Tulevaisuuden. Aika yllättävää, että se tulee peliin nyt vasta...
No niin, jaan Arduum res gestas scribere -Maijastinalta saamaani Bloggaamista tarkoituksella -tunnustusplakaattia eteenpäin. Tässä valintani:
Kulutusjuhla
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria
Juhan suku-uutiset
Matkalla
Soppakellari
Olen kaikkia näitä blogeja seurannut pitkän aikaa. Lajeissaan loistavia tapauksia.
Viime viikolla ilahduin uutisesta, jonka mukaan Ruotsista on löydetty puuvanhus. Kyseinen metsäkuusi on kasvattanut juurensa viimeisimmän jääkauden aikana noin 9500 vuotta sitten.
Pohjois-Ruotsin maisemiin sijoittuu Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia, jonka kakkososassa puhutaan kuusesta:
Lahja oli metsämaata ja järvi ja pitkä juoksu kiireettömästi mutkittelevaa jokea. Oli kaksi lampea ja jyrkkää rinnettä, jolla kasvavien suurkuusten runko oli niin paksu, ettei yksi mies yltänyt käsillään ympäri. Niiden kaarna oli halkeillutta ja suomuista ihoa ja alinna niissä oli kaljuja oksia, kuin harmaita harpunkieliä.
Sellainen kuusi on sekä eläin että kirkko. Tuuli ulvoo siinä, ja se myös soi. Se asustaa ajassa joka on hidas. Se on vaitonainen, ei sillä ole mitään sanottavaa toisille kuusieläimille. Ne vain hengittävät yhdessä.
Kerstin Ekman, Viimeinen uitto, s44 (Jyväskylä 2005)
Tällaiset esineuutiset ilahduttavat. On rakennettu kaarikivisilta roomalaisten tapaan. Asiassa on kunnostautunut Espoo, joka juhlii 550-vuotisjuhliaan kesällä.
Tätä halusimme: autonavigaattorit ohjaavat liikenteen ennen niin hiljaisille teille, joten ruuhkat vähenevät. Tai ainakin oma matka nopeutuu.
Tätä emme halunneet- vanhat rakennelmat tuhoutuvat (via). Uuden teknologian arvaamattomia haittoja.
Olympiakomitea harkitsee soihtuviestin lopettamista, koska niiden liepeille ilmaantuu häiritseviä mielenosoituksia. Hmm. Onhan se johtopäätös tuokin.
